Kaksi mielenkiintoista tatksaa tänään.
Päivän toinen kuva oli cover-up, joka käveli vastaan Vantaan yössä.
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
Cover-ups & Sugarskulls
Lähettänyt Olli klo 13.53 0 kommenttia
maanantai 14. joulukuuta 2009
Projekt X
Muutama pidempiaikainen projekti näytillä tässä päivityksessä.
Yleisin asiakas on yhden kuvan kertakäynti, mutta kasvavassa määrin ihmiset tykkäävät aloittaa kerralla isompia projekteja joista on jo valmiit määrätietoiset visiot valmiina. (Hyvä aina jos vähän sovellusvaraa löytyy :))
Osaa allaolevista on jo jatkettu, mutta kuvia ei vielä ole. Muutamassa kuvassa vielä niin monta sessiota jäljellä että vilkaistaan tässä vaiheessa miltä työmaa näyttää:
Lähettänyt Olli klo 12.03 0 kommenttia
perjantai 13. marraskuuta 2009
Lettering
Tuli tekstejä tehtyä niin ajattelin pistää kasaan pienen koosteen tästä n. vuoden ajalta. Otteita omasta käsialasta, jos näin vois sanoo. Yritän lähinnä listata kuvia jotka olen luonnostellut, en suoraan valmiin fontin kanssa tehtyjä tekstejä. Mukana on muutama jälkimmäinenkin, lähinnä esimerkkeinä mitä tavallisiin fontteihin voi lisätä.
Joskus '08 alkupuolella. Ensimmäinen oma kone ja kotona tehty :)
Sawo. Nuff said. ('08)
Myös '08 vuoden kuvia jostain kevään paikkeilta. "Vaikeuksien kautta voittoon"
Fontti pohjalla, vähän pyöritelty ja lisätty koukeroa.
Sama kuin yllä.
Osittain yhdistelty kahdesta valmiista fontista, vähän lisäillen vapaasti mukaillen.
Om Mani Padme Hum (Tibetan script)


African Chilling Out Team!
Jatkoa aiemmin esitellylle viidakko/inka/ufo jalalle. Reliefimäinen teksti.
Lähettänyt Olli klo 13.40 0 kommenttia
maanantai 26. lokakuuta 2009
Kuvapäivityksiä
Laiskottelun jälkeen taas pientä päivitystä.
Musiikkiprojektit vievät aikaa, mutta yritetään tässä samalla nyt vähän tatuoidakkin :)
Muutama kuva jäi vielä kameraan. Lisäillään...
Bom!
Lähettänyt Olli klo 3.49 0 kommenttia
tiistai 22. syyskuuta 2009
l'interesse nouveau
Paras aihe ikinä!
Taukoineen ~4h. Yksityiskohtia :)
Lahjaksi ystäville (vesiväri, stabilo-tussit):
Hyvää syyspäiväntasausta, tasatkaa huolella! Itse käytän vatupassia.
Edit: Kuvagallerian toiminto ei näytä ainakaan tällä noita pikkukuvia nyt normaalisti, joten tässä linkki erikseen
Lähettänyt Olli klo 14.52 0 kommenttia
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
tiistai 15. syyskuuta 2009
Rintapanssari
Kuva luonnosvaiheessa. Artisti: Olli
Pitkään suunnitteilla ollut rintakuvani alkaa viimein asettumaan ja ruvet ovat kadonneet. Huh! Tätä kirjoittaessa ei voi olla ajattelematta tatuointihetkeä ja sitä kip... eiku nautintoa. Niin se tuntuu vaan menevän, että vaikka hetkellinen kärsimys kuinka koettelisi kipukynnyksen rajoja, ei se ole mitään verrattuna siihen vapauttavaan tunteeseen kun työ on tehty ja uusi kuva koristaa kehoasi!
Yksi tatuointien suosion salaisuuksista täytyy olla tieto siitä, että se mitä olet juuri saavuttanut on elinikäistä eikä kukaan voi ottaa sinulta sitä pois. Se on palkitsevaa ja rauhoittavaa.
(Puhumattakaan ettei samaan kohtaan tarvitse enää tatuoida! :D)
Tunne on varmasti tuttu jokaiselle tatuointien ystävälle.
Kuva tuoreena. Artisti: Teris
Rintakuvat ovat ehkä lempitatuointejani juuri näyttävyyden ja näkyvyytensä vuoksi. Ne on kohtalaisen helppo sekä peittää, että paljastaa ja ovat kooltaan sitä luokkaa kuin tatuointien pitääkin. Isoja!
Rintakuvilla on kantajilleen perinteisesti merkitys henkilökohtaisena paikkana, esillä ja lähellä sydäntä. Sen ovat ottaneet omakseen jo länsimaisen tatuointikulttuurin alkuajoista lähtien merimiehet esitellen sydämensä valittuja, sekä itämaisen kulttuurin samurait kantaakseen pelkojaan mukana sotatantereelle.
Buddhalaisissa maissa se on myös yksi yleisimmistä paikoista ottaa rukouksia ja suojelustatuointeja, sillä näitä kuvia ei tehdä käsiin eikä jalkoihin.
Kuva parantuneena. Artisti: Teris
Kahdessa osassa: n.1½h + 2½h
Oma rintakuva on ollut hautumassa harmaasoluissani siitä lähtien kun eräs ystäväni vuosia takaperin tuli esittelemään minulle rintakehässään komeilevaa väritatuointia.
Tämä naispuolinen ystäväni oli juuri saamassa ylioppilaslakkia ja joutui muuttamaan viimehetkellä vielä juhlapukuaan saadakseen tatuoinnin näkymään. Niin sitä pitää!
Mitä symboliikkaan omalla kohdallani tulee, halusin rintakuvani kuvaavan klassista kamppailua sisäisen demonin kanssa. Aggressiivinen kobra jota kaksi kättä käsittelee hellävaroen. Käsien asennot ovat buddhalaisia mudria, jotka yhdistettäessä muodostavat Dharmacakra Mudran. Tämä symboloi buddhan opetusta ja dharmaa. Sisäiset demonimme ovat erottamattomia osia kokonaisuudessa jota kutsumme 'minäksi', eikä niiden karkoittaminen ole mahdollista. Niitä voi kuitenkin oikella otteella oppia hallitsemaan.
Purista liian kovaa, niin käärme puraisee kuolettavasti. Hellitä liiaksi ja se luikertelee pois käsistäsi. Keskitie siinäkin. :)
AUM!
"Tantric buddhism is like making love to a poisonous snake" -Tiibettiläinen sanonta
Lähettänyt Olli klo 13.30 0 kommenttia
maanantai 14. syyskuuta 2009
Tervetuloa!
Aika oli viimein saada leimojani nettiin ihmisten ihmeteltäväksi, kaiken kansan katsottavaksi. Päätin yhdistää perinteisen kuva-albumin (myös oikealla sivupanelissa) bloggaamiseen ja jauhaa vähän sontaa kuvia esitellessä, pureutua taustatarinoihin, symboliikkaan ja muuhun mielenkiintoiseen. Tarkoituksena olisi myös esitellä muita tatuontimaailman ilmiöitä kuten ainutlaatuisia artisteja ja tyylejä.
Blogin ensimmäisenä työnäytteenä aloittakoon ansaitusti tämä vuodentakainen kylkipiissi. Kuva tehtiin kahdessa osassa freehandina, eli ilman siirtokuvia tai luonnoksia.
Asiakas: Juhis. Aika: n. 2h + 2h
Lähettänyt Olli klo 9.51 0 kommenttia


